Ala-asteesta

Jälleen palailen mustesivuilleni. On taas yksi uneton yö tiedossa. Taivaalla nimittäin jollottaa täysikuu. Jotkut sanovat että sellainen kuin kuuhulluus on vain taikauskoa tai opittua tapaa. Mutta miksei joku sellainen voima joka liikuttelee maailman meriä voisi vaikuttaa myös ihmismieleen ja käyttäytymiseen? Niin tai näin, minä olen pikkumuksusta asti valvonnut täysikuuta edeltävänä sekä täysikuu yönä. Eikä tuo tapa näyty haihtuvan millään lääkityksellä. En tosin koskaan ole syönyt ihan virallisia unilääkkeitä, mutta ei kahden yön valvominen ole niin paha tapa, että siihen nyt välttämättä tarvitsisi puuttua. No kuitenkin, asiaan. Vuorossa siis menneisyyden valottamista kouluajasta eteenpäin.

Ala-asteen voin ohittaa melko nopeasti. Pärjäsin melko hyvin koulussa, vaikka en uskaltanutkaan tuoda kavereita kotiin isän juomisen takia. Isä oli sairaseläkkeellä ja nukkui pitkälle päivään. Yleensä alasti musiikkihuoneen (huone jossa oli isot hifi- laitteet ja tuhansien cd- levyjen kokoelma) sohvalla, kuorsaten kovaa ja haisten. Suihkut olisivat jääneet isältä varmaan kokonaan väliin ellei äiti olisi aina välillä ollut tiukkana ja pakottanut isän pesulle. Lisäksi tyhjiä pulloja oli joka puolella. Totuin nopeasti siivoamaan pullot kun pääsin kotiin, jos äiti ei ollut vielä ehtinyt olleessaan veljeni kanssa Lastenlinnassa tai jossain muualla. Samalla jatkui edelleen sekakäyttö ja kotoolta karkaamisrumba. Isä huusi kovempaa ja paiskoi useammin tavaroita.

Erään kerran hän kutsui minut viettomasti alakertaan. "Isin tyttö" hän huusi kun olin juuri menossa nukkumaan. "Tule käymään täällä!" Tottakai minä menin koska isä kuulosti turvalliselta. Kun pääsin perille isä tarrasi munua käsivarsista. Hänen silmänsä seisoivat ja kiiluivat tavalla josta tiesi, että lääkkeitä oli tullut otettua reippaalla kädellä. Hän huusi minulle niin että sylki roiskui: "HÄIVY! HÄIVY TÄÄLTÄ KUULITKO! MÄ EN TIEDÄ MITÄ MÄ TEEN SULLE! HÄIVY!" Voitte varmaan ymmärtää että kahdeksan vuotiaalle tytölle tuollainen on melko järkyttävää. Pitkään aikaa jälkikäteen en kestänyt kuulla koko "häivy" sanaa. Nyt aikuisuudessa, jos olen todella raivoissani huudan HÄIVY kuin aseena. Silloin aina pelästyn. Tunnen itseni likaiseksi kun alennun niin alhaiselle tasolle ja pelästyn sitä mahdollisuutta että minusta on tulossa samanlainen kuin isäni. Se jos mikä karkoittaa yöunet, uskokaa pois.

Mutta kuten jo mainitsinkin, ala-aste 1-3 luokat menivät minulla melko hyvin. Kuten arvata saattaa loistin aine kirjoituksessa, kun luovuuteni laukkasi niin kovalla vauhdilla. omiin maailmoihinsa katoaminen tuli hyödylliseksi taidoksi, paitsi tosielämässä, myös äidinkielessä. Koulu myös johti minut kirjojen pariin. Ronja ryövärin tytär oli ensimmäinen kirjastoautosta (kyllä asuimme niin maalla) lainaamani teos ja kuuluu edelleen lempikirja- listaani. Olin tasaisesti hyvä kaikissa aineissa. Englanti oli minusta kiinnostavaa musiikin takia. Pihistelin isän cd-levy kokoelmista levyjä Elvikseltä, Johnny Cashilta, Pink Floydilta jne. Halusin kovasti ymmärtää mitä lauluissa sanottiin joten käänsin kappaleita sanakirjan kanssa yksi-sana-kerrallaan. Sellainen olen aina ollut. Tiedon janoinen ja sitkeä. Ehkä se on yksi niistä asioista jotka pitävät minut hengissä.

Nelosluokalla siirryimme isompaan kouluun kun pikkuruinen kyläkoulumme lopetettiin. Muutos oli melko suuri, varsinkin kun tuli niin paljon uusia tuttavuuksia. Nelosluokka meni ohi huristen, paljonuutta mutta onneksi vanha opettaja. Hetkittäin sain osakseni pientä kiusaa, mutta en mitään kunnollista koulukiusaamista. Sitten tulikin jo 5.-6. luokka. Opettaja vaihtui kun vanha jäi eläkkeelle. Minulle vaihto ei tuonut mukanaan mitään hyvää. Ennen pitkää jouduin opettajani silmätikuksi. Hänellä oli auktoriteetti ongelmia heti alussa luokan villeimpien kanssa. Hän huusi kuin riivattu saadakseen huomion eikä oikein onnistunut. Sitten hän alkoi houkuttää koko luokkaa yhden lapsen virheestä. Sekös minua kyrpi. Olin aina ollut hirveän herkkänä oikeuden mukaisuudesta ja minun kirjoissani opettajan toiminta oli kaikkea muuta. Joten minä sanoin sen. Minä sanoin: "Tämä on tosi epäreilua! Miksi me viittittäis totella sua ja käyttäytyä hyvin ku tiedetään että siitä ei mitään hyötyä! Sä kuitenkin rankaset meitä jostain mitä me ei olla tehty!". Yllättäen opettaja ei oikein riemastunut tästä. Joten siis jouduin hyvin pian mustalle listalle. Muut lapset huomasivat, että opettaja etsi minusta virheitä jatkuvasti, joten olin vapaata riistaa. Pää asin kiusaaminen oli pilkkaamista, haukkumasanoja ja -nimiä. Ikävää silti. Vetäydyin kirjamaahan.

Tässä historiikki päivitys tältäkertaa. Seuraavan kerran aiheesta ylä-aste. Tuo huomattavan riemullinen aika kaikille nuorille ihmisille. Joopa joo. Tuli kyllä todella pitkä postaus. Toivottavasti kestätte lukea! :)