lauantai 31. tammikuuta 2015

Rakkauden tuntee lämpönä, lohtuna ja kipuna.

Äidin kuolemasta on nyt yhdeksän päivää. Hassua, en yleensä pysy edes viikonpäivissä, mutta tätä asiaa en voi lopettaa laskemasta. Tulin äitini luo.... Tai siis äidin entiseen asuntoon jossa veljeni vielä asuu. Ihan kuin kävelisi museoon. Jokainen esine ja huone tuo uusia muistoja pintaan. En jaksa enää itkeä. En varsinkaan pikkuveljeni nähden. Hänellä kun on asperger- syndrooma ja tunteiden ymmärtäminen ja lukeminen on hyvin vaikeaa ja ahdistavaa. En halua lisätä hänen taakkaansa.

Yritin kaksipäivää sitten soittaa äidille. Ajattelin siis soittaa ja kertoa kuinka paljon suren hänen poismenoaan. Se isku kun tajusi mitä on oikein tekemässä.... Aivan uskomaton kipu. Rystyavokkaalla naamaan. Ja tajusin sen vielä sen verran myöhään että äidin puhelinvastaaja pärähti käyntiin. Äidillä oli siihen itse puhutuu viesti. Ääni. Äidin ääni! Kipu räjähti rinnassa. Ja siis suru tuntuu kovin fyysiseltä kivulta. Se on ollut minulle yllätys. En ole ennen surrut näin rajusti.

Mutta on täällä ollut muutakin kuin vain kipua. Katsimme veljeni kanssa elokuvan ja opetin veljeäni tekemään makaroonilaatikkoa. Veli Hopean pitää oppia tekemään itselleen kunnon ruokaa. Olen saanut Hopealta paljon halauksia, mikä voisi olla hänelle vaikeaa varsinkin tällaisessa tunnemyllerrys tilassa. Kummityttöni isä kertoi myös mitä Hopea oli hänelle sanonut: "Minä kyllä selviän tästä kaikesta, mutta entäpä siskoni? Hän niin kovin herkkäsieluinen taiteilija. Hänestä meidän kaikkien kuuluisi kantaa huolta.". (Aspergerit puhuvat hyvin usein kirjakieltä, niin kuin veljenikin).

Tunnen veljeni rakkauden syvällä sisälläni. Se on elävää. Rakkaus elää vaikka ihmiset kuolevat.

Olen tuntenut myös teidän blogini lukijoiden tuen. Kiitos teille jotka laitoitte kommentteja jo olette olleet kanssa täällä. Se merkitsee minulle paljon. <3 Teille!

2 kommenttia:

  1. Sanoipas veljesi kauniit sanat. Toivottavasti teistä on tukea toisillenne näin todella vaikeina aikoina, joskus jo pelkkä yhdessäolo voi riittää.

    VastaaPoista
  2. Ihana veli! Toivottavasti pärjäätte molemmat <3

    Yritin kommentoida myös edellisen postauksen meikkausjuttua, koska olen itekin harrastanut sitä vaikeina aikoina vuosia sitten, mutta se kommentti hävisi jonnekin, mokoma kone sekoili taas jotain...

    VastaaPoista