Kun kerran aloittaa ei voi koskaan lopettaa. Tällainen suhde minulla ja itkemisellä on. Olen itkemättä kauan. Niin kauan ettten ole enää varmaa osaanko koko taitoa enää. Kunnes sitten. Yleensä minulla ei ole mitään varsinaista syytä. Ehkä aloitan unessa niinkuin jo kerran tässä blogissa kerroinkin. Tai makaan sändyssäni liian väsyneenä nukkumaan ja kuulen aamu laulun aloittavien unisten lintujen äänen. Ja sisälläni risahtaa jotain ja itken. Niinkuin viikko sitten. Tai kuten tänään. Olin vain koneella. Sulauduin musiikkiin. Itkin. Ja vaikka musiikki meni ohi ja en tuntenut itseäni mitenkään erilaiseksi, pyrskähdin uudelleen ja uudelleen itkuun. Ilman konkreettista syytä.
Ystäväni tuli töistä kotiin (olen edelleen parhaan ystäväni luona kylässä) ja löysi mut niiskuttamassa tietokoneeltaan. Onneksi sain selitettyä ettei tämä ole mitään vakavaa. Tämä on tällaista minun jokapäiväistä hulluutta. MTH:ta. Minun normia.
Itkeminen on outoa. Minutkin se vie joskus täysin mukanaan, saatan itkeä ikuisuuden ja lopulta itkeä sitä kun tajuan ettei se asioita muuta mihinkään. Ja sitten on useampi kuukausi kun on vain niin lukossa ettei pysty itkemään.
Hyvä muuten että voit itkeä ystäviesi nähden, vaikka vahingossa. Ehkä ne salaa huomaisivat jotakin?
Itkeminen on outoa. Minutkin se vie joskus täysin mukanaan, saatan itkeä ikuisuuden ja lopulta itkeä sitä kun tajuan ettei se asioita muuta mihinkään. Ja sitten on useampi kuukausi kun on vain niin lukossa ettei pysty itkemään.
VastaaPoistaHyvä muuten että voit itkeä ystäviesi nähden, vaikka vahingossa. Ehkä ne salaa huomaisivat jotakin?